Vapauden riisto

No okei, aika raffi otsikko, mutta sain varmasti huomionne hah! 

Vaikka olen aina haaveillut äitiydestä, perheestä ja vanhemmuudesta niin varsinkin näin kesäisin iskee pieni katumuksen poikanen. Miksi hitossa päätin tehdä lapsia ja vielä näin monta, näin kaukana auttavista käsistä?!? Kateellisena katson muiden ihmisten päivityksiä siitä kun lapset lähtevät mummolaan samalla kun itse aukaisee siiderin ja laittaa itsensä kauniiksi. Tai viettää treffi-iltaa puolisonsa kanssa hyvän ruoan ja viinin kanssa. Meidän treffi-ilta toteutui tänään oman pöydän ääressä Burger Kingin hampurilaisia syöden, seuranamme myös niin omat kuin toistenkin lapset ja mummo. Sateen takia ei päästy edes ulos syömään. Silloin iski oikeesti sellainen tunne että en kestä jos mun elämä on tällaista. Haluun olla huoleton ja vastuuntunnoton, haluan tanssia ilman kenkiä kalliolla aamuun asti. En tiedä mistä tuo kallio unelmiini on eksynyt, luultavasti Kesäkaverit elokuvasta jossa he viettivät yöttömiä öitä Hangossa.

Vanhemmuudessa rankinta on oikeasti kaikki tunneskaalat. Yhtenä hetkenä oot ihan hajoomis pisteessä, kahden sekunnin päästä itket raivoasi ja kohta taas rakastat sydämesi pohjasta. Tunnet pahaa mieltä siitä että haluaisit eroon lapsistasi ja toisaalta voisit ilomielin maksaa vaikka miljoonan että saisit vaikka juoda kahvikupillisen rauhassa. Tätäkin postausta tehdessä mun omatunto huutelee korvaan "ei noin saa kirjoittaa, saati julkaista yleisölle!".

Huolettomuus. Sitä kaipaan eniten ajassa ennen lapsia. Vaikka tän sanominen voi jonkun korvassa särähtää, niin kyllä äitiys ja vastuun ottaminen tästä laumasta on vienyt ison osan minua unholaan. Olin ennen nauravainen, hullutteleva, huoleton ja ehkä myös huolimaton. Saatoin maksaa laskut myöhässä tai jättää kokonaan maksamatta. Auton tankkiin meni puolet palkasta koska paikallaan ei voinut yhtään olla. Kaikkea sitä en kaipaa takaisin, mutta sen nauravaisen ja hulluttelevan Taijan voisin ottaa, anytime! 

Siispä haistatetaan pitkät omalletunnolle, muistutetaan toisiamme että vanhemmuus on rankkaa ja sen saa sanoa ääneen! Ja se pitää sanoa ääneen, asioiden ei tarvitse paisua sisällä. Ja me muut siinä ympärillä, muistetaan olla tuomitsematta. Jos näet äidin joka selaa/puhuu puhelimeensa leikkipuistossa, älä osoita syyttävällä sormella. Se nimittäin saattaa olla päivän ainoa hetki kun se äiti saa istua alas ja vain vaikka katsoa uutiset.


Nautitaan kesästä, hetki kerrallaan! 





Kommentit

Suositut tekstit