Äitiyden vaietut tunteet

Olen saanut erinäisiä palautteita liittyen edelliseen postaukseeni ja ajattelin nyt vähän lisää avata niitä tunteita ja tuntemuksia mitä kirjoituksella hain takaa.

Vanhemmuus on työtä siinä missä muutkin, kasvatus vaatii suunnitelmallisuutta, aikaa, tietoutta ja palavereja. Ainoa ero palkkatyöhön tässä on se että tästä ei kerry lomia eikä kyllä juuri niitä vapaa-päiviäkään, ainakaan minun tapauksessani. Tää duuni menee koko ajan, 24/7, päivystäessä. Enkä aio tästäkään tuntea huonoa omaatuntoa, jokainen varsinkin pienen lapsen vanhempi voi varmasti allekirjoittaa nämä. Jonkun työ vaatii enemmän ja joku pääsee vähemmällä. Mutta hemmetin velvoittavaa tämä kyllä on, piste.

Minun päivät menee täysin palvellessa muita, samalla siivoten kotia, tehden ruokaa ja suunnitellessa kauppaostoksia. Ja se on muuten täyttä bullshittia se että siivota kyllä ehtii ja first things first. Ei oikeesti kukaan, ei kukaan pysty elämään kodissa missä sukat jää kiinni lattiaan,jokaisella askeleella astut niiden pirun legojen päälle tai että se ruokapöytä lilluu kastikkeessa. Eli kyllä, siivottava on. Ihan joka hetki jotain. (Nyt jos joku mun läheinen lukee tätä,niin Roboimuri on kuulema must have!! vink vink). 

Ja sitten kun sulla olis sen kahvitauon paikka, se minkä siellä aikuisten maailmassa saa juoda ihan rauhassa lakisääteisesti, niin sillonhan sitä vasta alkaa tapahtumaan. On vaipanvaihtoa, imettämistä, riitojen selvittelyä, jonkun haluamisen selvittelyä ja kirsikkana kakun päällä sulla itelläs on ihan jäätävä vessahätä, mutta pestään nyt ekana nämä kolme takapuolta ja syötetään vähän lisää että edes sinne pääsisi. Tunnin päästä huomaat että kupissa oleva kahvi on kylmää ja keitinkin on napsahtanut pois päältä. Kiitos EU!! Sitten onkin seuraavan aktiviteetin vuoro ja huomaat vasta illalla että hitto kun koskee päähän ja menet särkylääkkeen voimalla nukkumaan, kun eihän sitä kahvia enää voi kello 21 jälkeen juoda, aamulla on kuitenkin jaksettava nousta klo 6 jälkeen. 

On ihan tekopyhää hommaa väittää ettei koskaan kadu jotain tekemäänsä valintaa. Ja vaikka sitä hetkellisesti katuukin niin ei se sitä tarkoita ettei halua tai pitäisi huolta ja eläisi niiden valintojen mukaisesti. Ihmisille on herännyt huoli minun jaksamisestani ja lasteni hyvinvoinnista koska edellisessä kirjoituksessa toivoin pääseväni elämään huoletonta ja lapsetonta kesäiltaa joka venyisi aamuun asti. Luultavasti nämä huolissaan olijat eivät edes lukeneet kirjoitustani, vain pelkän otsikon. Meidän elämää voi aika tiiviisti seurata Instagramista ja luulen että siellä meitä seuranneet eivät kyllä allekirjoita huoliaan. 

Minä olen sinut äitiyteni kanssa, seison täysin kirjoitusteni takana, enkä kyllä koe että minun täytyisi antaa lapsiani huostaan vaikka minun silloin tällöin tekisikin mieli napata siideri kouraan ja lähteä humpalle, tätäkin kun on ehdotettu. Edellinen postaus syntyi niissä tunnemyrskyissä kun päätimme jättää menemättä treffeille vaikka siihen olisikin ollut mahdollisuus mummon ollessa kylässä. Emme kuitenkaan halunneet kuormittaa mummoa jättämällä pariksi tunniksi yksin neljän lapsen kanssa ja onhan vauvakin niin pieni että katsotaan asiaa sitten syksymmällä. Ja tämä jos mikä on kuulkaa sitä vanhemmuutta isolla Veellä ;)

Kommentit

Suositut tekstit